12. kesäkuuta 2015

Flippaa sieltä, missä aita on matalin

(Esitykseni #YOOJOO-kesäpäivillä Otavan Opistolla 9.6.2015)

Käänteinen oppiminen, flippaamisen tai yksilöllisen oppimisen menetelmä: millä tahansa nimellä kutsummekaan sitä, niin uusi järjestelmä voi aluksi vaikuttaa pelottavalta. Kun itse tutustuin menetelmään, törmäsin useisiin innostuneisiin blogikirjoituksiin, mutta monen viesti tuntui olevan:
"Yksilöllisen oppimisen menetelmä on niin hyvä! Siihen tarvitsee vain jokaisesta aiheesta tehdyn oppimisvideon, Google Classroomin ja GAFEn, chromebookit joka oppilaalle ja neljä erikokoista luokkatilaa, joissa kaikissa seisomapöydät."

Tämä ennemminkin ahdisti kuin innosti. Koko homma vaikutti aivan liian suurelta työltä.

Onneksi törmäsin myös Eenariina Hämäläisen ja Nina Rantapuun kirjoituksiin, joissa he kuvasivat lyhyitä, muutamien viikkojen kokoisia yksilöllistämiskokeilujaan. Tällainen kokeilu kuulosti minun korviini toteuttamiskelpoiselta.

Puhumme yksilöllisessä oppimisessa siitä, kuinka eri oppilaiden pitää saada edetä omalla tahdillaan. Sama toimii myös metatasolla: eri opettajien pitää voida ottaa menetelmä käyttöön eri tahdilla. Toiset tarvitsevat enemmän tukea ja yksinkertaisemman aloituksen kuin toiset.

Tämä on tärkeää, sillä monet meistä haluavat innostaa muitakin opettajia ottamaan YOM:n käyttöön. Monet mielellään suunnittelisivat kokonaisuuksia kollegoiden kanssa, mutta ensin kollegat pitäisi saada innostumaan aiheesta. Mutta innostus ei leviä, jos homma vaikuttaa liian työläältä. Menetelmän pitää vaikuttaa tuskattomalta, jotta kollegat ovat valmiit kokeilemaan sitä.

Minulla on kolme neuvoa yksilöllistämisen tekemiseen tuskattomaksi.

1) Pienet askeleet

Ensimmäinen yksilöllistämiskokeiluni oli todella hätäinen. Se oli kaikessa surkeudessaan vain yksi vaivainen etenemisohje:

Tämä on todella kräppiä, mutta se oli helppo tehdä. Se oli myös hyvin selvästi rajattu lyhyeen aikaan: meillä oli vain muutama viikko opetusta jäljellä. Vaikka ensimmäinen kokeiluni ei ollutkaan mikään onnistuminen, niin opin siitä paljon. Pystyin korjaamaan virheeni myöhemmissä kokeiluissa. Mutta jos ensimmäinen yritys olisi ollut todella työläs ja silti mennyt pieleen, olisin varmaan turhautuneena hylännyt koko menetelmän.

Minä puhun yksilöllisen oppimisen metodista aika paljon, ja kun olin tarpeeksi kauan hehkuttanut menetelmää, päätti puolisonikin kokeilla sitä. Hän tarttui Janne Saarisen kirjallisuushistoria-kokonaisuuteen. Siinä oli taas nämä samat hyvät puolet: se oli helppo ottaa käyttöön ja se kesti vain rajallinen ajan. Kirjallisuushistorian yksilöllistäminen oli pieni työ, mutta se oli niin suuri menestys, että nyt muutkin opettajat koulussa ovat siirtymässä yksilöllisen menetelmän suuntaan. Pienet askeleet.

2) Porrasmalli

Yksilöllistämisen voi tehdä monella tavalla. Jos aloittaa nollasta, on porrasmalli helppo selittää. Porrasmallilla tarkoitan menetelmää, jossa asiat on jaettu tasoihin:

  • Kaksiportaisessa mallissa on pakollisia tehtäviä ja lisätehtäviä. Jokainen tekee pakolliset tehtävät, lisätehtäviä voi tehdä niin paljon kuin kiinnostaa. Kaksiportainen malli on monilla opettajilla käytössä jo nyt, joten sen selittäminen on HYVIN helppoa.
  • Kolmiportaisessa mallissa on pakolliset, syventävät ja edistyneet tehtävät. Käytän tätä mallia itse ysien opotunneilla. Tämäkin malli on helppo selittää: se eriyttää sekä ylös- että alaspäin, sillä pakolliset tehtävät voi tehdä aika yksinkertaisiksi.

3) Hybridimalli

YOM:n kanssa ei ole pakko hypätä suoraan pää edellä altaan syvään päähän. Perinteista opetusta ja yksilöllistämistä voi yhdistää eri tavoilla. Opettajalle voi olla stressaavaa luopua heti kaikesta "opettamisesta", jolloin hybridimalli voi vähentää paineita. Olen itse käyttänyt kahdenlaisia hybrideitä:

  • Joka toinen tunti perinteistä opetusta, joka toinen tunti yksilöllistä opiskelua. Koska meidän koulussamme on käytössä kaksoistunnit, oli varsin luontevaa aloittaa ensimmäinen tunti kaikille yhteisellä osiolla ja siirtyä toisella tunnilla yksilölliseen opiskeluun.
  • Joka tunnilla on tietty aihe, jota opiskellaan, mutta yksilölliseen tahtiin. Oppilaat eivät siis etene aiheesta toiseen oman kiinnostuksen mukaan, vaan he syventyvät aiheeseen enemmän tai vähemmän. Tämä toimii silloin, jos aiheet voi pitää tarpeeksi monipuolisina: esimerkiksi "korkea-asteen opiskelu" on hyvä aihe kaksoistunnille. Osa oppilaista voi tutustua yliopistoon, toiset ammattikorkeakouluihin, jotkut molempiin. Opettajan ei tarvitse kuitenkaan pitää kirjaa siitä, onko kaikki aiheet varmasti käyty läpi, sillä joka tunnilla (tai viikolla) on vain yksi aihe.

Näillä kolmelle menetelmällä yksilöllisen oppimisen ensimmäiset kokeilut ovat tuskattomia. Ja ensimmäisten kokeilujen onnistuessa haluaa kokeilla enemmänkin.

Yksilöllisen oppimisen menetelmä on monipuolinen, ja sitä voi syventää jatkuvasti pidemmälle. Ja kun on löytänyt tämän portin Ihmemaahan tai Narniaan, haluaa luonnollisesti koko ajan mennä pidemmälle tutkimaan, mitä kaikkea uutta ja hienoa pidemmältä voisi löytyä. Mutta aina välillä pitää myös palata taaksepäin, jos haluaa opastaa muitakin perille. Ensin täytyy opastaa uudet tulokkaat astumaan vaatekaapin läpi, ennen kuin heille voi esitellä muita ihanuuksia.